SADE Innovations jatkaa AWS Select Partnerina – kokemuksella, jatkuvuudella ja asiakashyödyllä ☁️💪

SADE Innovations on jälleen täyttänyt AWS (Amazon Web Services) Select Partner -statuksen vaatimukset ja jatkaa virallisena AWS Select Partnerina myös vuonna 2026! ✅️
Olemme toimittaneet AWS-pohjaisia ratkaisuja asiakkaillemme jo vuodesta 2017, eli yli kahdeksan vuoden ajan. Virallinen kumppanuus AWS:n kanssa on meille luonnollinen osa työtämme ja selvä jatkumo pitkäaikaiselle pilviosaamisellemme.
AWS Select Partner -status uusitaan vuosittain. Partneristatuksen säilyttäminen edellyttää jatkuvaa osaamisen kehittämistä, uusien sertifikaattien suorittamista sekä riittävää määrää tehtyjä AWS-projekteja, ja projektien riittävää laajuutta. Meillä tämä on osa arkea: kehitämme jatkuvasti sekä osaamistamme kuten myös olemassa olevia että uusia asiakasratkaisuja.
“On hienoa, että AWS-yhteistyömme jatkuu vahvana. Tästä on hyötyä sekä teknisellä että kaupallisella tasolla. Teknisellä tasolla, AWS Select Partner -kumppanuus vahvistaa asemaamme pilvi- ja IoT-teknologian edelläkävijänä ja antaa meille suoran yhteyden AWS:n parhaisiin resursseihin ja tukeen. Ja kaupallisella puolella, partneristatuksen myötä saamme distribuuttorimme Arrow´in kautta käyttöömme mm. kumppanihintoja – tarkoittaen käytännössä, että myös asiakkaamme pääsevät hyötymään entistä edullisemmista pilvikustannuksista. Oikein hieno win-win -tilanne,” kertoo SADE Innovationsin CEO Juha Kuosa.
Yksi vahvimmista esimerkeistä AWS-osaamisestamme on SADE Booster IoT Asset – AWS-pohjainen pilvialusta, joka toimii monien asiakkaidemme ratkaisujen perustana. Boosterin avulla pystymme tyypillisesti puolittamaan projektien kehitysajan – ja asiakkaamme saavat laadukkaamman ratkaisun nopeammin ja kustannustehokkaammin.
Jatkamme työtä samaan suuntaan – pitkäjänteisesti, laadukkaasti ja asiakkaidemme menestys edellä. 🚀
Amazon Web Servicestä:
Amazon Web Services (AWS) on maailman kattavin ja laajimmin käytetty pilvipalvelu. Se tarjoaa yli 240 täysin varusteltua palvelua eri puolilla maailmaa sijaitsevista datakeskuksista. Miljoonat asiakkaat — mukaan lukien nopeimmin kasvavat startup-yritykset, suurimmat konsernit ja johtavat valtion virastot — käyttävät AWS-palveluita alentaakseen kustannuksia, edistääkseen ketteryyttä ja nopeuttaakseen innovaatioita. AWS:n pilvialusta kattaa 120 saatavuusaluetta (Availability Zones), jotka sijaitsevat 38:lla maantieteellisellä alueella (Geographic Regions). Lisäksi AWS on ilmoittanut suunnitelmistaan laajentaa toimintaansa 10:llä uudella saatavuusalueella ja 3:lla uudella alueella — Saudi-Arabiassa, Chilessä sekä Euroopan AWS Sovereign Cloudissa.
SADE Innovationsista:
SADE Innovations on täyden palvelun pilvi- ja IoT-kumppanisi. Meidän avullamme yrityksesi teknologinen muutos ja uudistuminen tapahtuu. Toimipisteemme sijaitsevat Salossa ja Turussa. Keskitymme erityisesti räätälöityihin IoT-ratkaisuihin, teemme tuotekehitystyötä monille asiakasyrityksille, ja työtehtävämme kattavat tuotekehitystoiminnan koko laajuudessaan. Toimittamamme ratkaisut sisältävät useimmiten ohjelmistoja (web-sovelluksia, mobiilisovelluksia, sulautettuja ohjelmistoja), pilvipalveluita, elektroniikkaa, mekaniikkaa ja muotoilua. Keihäänkärkemme SADE Booster IoT Asset on vahva pohja mille tahansa pilveen kytketylle laitekonseptille. Boosteria käyttämällä voimme tyypillisesti puolittaa projektien aikataulut, ja asiakas saa näin sekä merkittävän kustannushyödyn että huippulaadukkaan toimituksen. Me SADElla uskomme, että avain menestykseen ovat onnelliset ja sitoutuneet työntekijät. Tämä tarkoittaa, että luotamme toisiimme, autamme toisiamme, ja kunnioitamme toisiamme – siis nautimme matkasta yhdessä. Saavutamme tämän avoimella ja suoralla kommunikaatiolla, ja hyvällä vapauden ja vastuun tasapainolla, unohtamatta pitää hauskaa matkan varrella! Palkkaamme vain parhaita, ja jaamme menestyksen kaikkien työntekijöiden kanssa. Olemme työntekijöidemme omistama yritys, eli palkatessamme uuden työntekijän, palkkaamme myös samalla uuden tulevan partnerin.
.png)