SADE ja L7Drive mukana Sion-sähköauton kehityksessä

”Sähköautot ovat tällä hetkellä sen verran kuuma juttu, että kyllähän se tuntuu hyvältä, kun mekin olemme niiden kehityksessä mukana”, kertoo Juha Kuosa, SADE Innovationsin tj. ”Ja Sion on ihan varmasti yksi mielenkiintoisimmista, emme malta odottaa että niitä alkaa näkyä liikenteessä!”
Mutta mikä on SADEn osuus, ja miten SADE on päässyt saksalaisen Sono Motors´in kyytiin?
Mennäänpä muutama vuosi taaksepäin 😊. Saatat muistaa, että jo pari vuotta sitten kerroimme SADE Innovationsin ja L7Driven yhteistyöprojektista, jossa kehitettiin ratkaisu, jossa sähköajoneuvo ja sen voimalinja voidaan liittää pilveen. Mennään pari vuotta pikakelauksella eteenpäin, ja olemme tässä päivässä: saksalainen Sono Motors kertoi hiljattain, että parhaillaan käynnissä on ns. series validation -ajoneuvojen valmistus, auton ennakkotilaukset jatkuvat, ja tuotannon aloitusvuosi on 2023.
Sionissa erityisen mielenkiintoista on, että auton pinnat ovat aurinkopaneelia. Auto siis lataa itse itseään, ajossa, vaikka toki myös töpseli verkkovirtaan löytyy. Sadelaista tekniikkaa autosta löytyy (niinikään suomalaisen) L7Driven kautta: L7Drive toimittaa autoihin yhteyslaitteen (vehicle connectivity module), ja SADE Innovations teki alihankintana piirilevysuunnittelun, piirilevyn kotelon mekaniikan ja muotoilun sekä tuotannon testausohjelmiston. Sion-kuskille autoon asennettu laite mahdollistaa auton hallinnan etänä, pilven kautta, ja omistaja näkee esimerkiksi auton sijainnin ja akkujen lataustason puhelimestaan.
”Aurinkoenergia on kyllä kova sana”, Juha jatkaa. ”Sikäli hauskaa, että vaikka firmamme nimi on kovin sateinen (SADE 😁), niin olemme mukana tosi monessa nimenomaan ei-sateeseen liittyvässä hankkeessa, aurinkovoimaa ja tuulivoimaa jne. Ja onhan tämä Sono Motors -hanke tosi mielenkiintoinen, pitäisiköhän pistää kilpailu pystyyn että kuka bongaa ensimmäisen Sionin Suomen liikenteessä 😁!”
L7DriveSono Motors / SionMutta mikä on SADEn osuus, ja miten SADE on päässyt saksalaisen Sono Motors´in kyytiin?

.png)